Voin tunnustaa että rakastan pikseleiden pyörittelyä. Kuvanmuokkaus ja kaikenlainen kikkailu värien, fonttien ja muotojen kanssa on inspiroivaa ja vie mukanaan.
Julkaisujen taitto
Olen käyttänyt Canvaa muutaman vuoden ja pidän kyseisestä ohjelmasta siksi, että jopa ilmaisversiossa on paljon valmista materiaalia itse muokattavaksi. Ohjelma on myös ihanan helppo käyttää. Canvalla olen tehnyt erilaisia tapahtumamainoksia ja somejulkaisujen pohjia. Teen myös omalle Instagram-tilille mietelausekuvia Canvalla, vaikka muuten käsittelenkin omat valokuvani PhotoShopilla.
Canvalla taittamiani julkaisuja pääset katselemaan täältä.
Olen myös taittamassa kahta kirjaa parhaillaan. Kirja on liian suuri taitettavaksi Canvalla tai Wordillä, mikäli haluaa ammattimaista jälkeä. Siksi olenkin ottanut InDesign ohjelman myös haltuun. Kirjoista ei ole vielä mitään esiteltävää, mutta teen niistäkin oman esitelysivun, kunhan kirjat valmistuvat.

Logoja ja muuta kuvistusta
Piirrän myös logoja ja muita vektori/viivapiirros tyyppisiä kuvia. Olen esimerkiksi piirtänyt Illustratorilla Finolon logon.

Pyörittelen mielelläni myös Photoshopia ja Illustratoria julkaisujen tai verkkosivujen teon yhteydessä. Jos asiakkaalla tai minulla on visio millainen kuva tarvitaan, ja sitä ei valmiina löydy, niin sellainen sitten tehdään. Tässä on muutama ihan harjoituksena tekemäni kuva.

